Uusi vuokrahevonen

Löysin pari viikkoa sitten täydellisen vuokrahevosen täältä Vaasasta. Kävin sunnuntaina (16.11) ratsastamassa sillä ja tällä kertaa oli kuvaajatkin matkassa. Pääsimme omistajan kanssa yhteisymmärrykseen ja alankin käymään tuolla 2-3 kertaa viikossa.

Ootd: Kypärä - Pikeur, Hanskat - Roeckl, Liivi - HV Polo, Fleece - Pikeur, Paita - H&M, Housut - Hööks, Saappaat - Tattini


Ensin hain Landon tarhasta ja harjasin sen huolella. Herra oli tallissa vähän kiukkuisella päällä, mutta se ei onneksi johtanut suurempiin ongelmiin. Nousin pihalla selkään. Kenttä oli aika kova, joten päätin mennä raviradan keskellä olevalla hiekkakentällä.


Alkutunnista Lando oli melko kireä ja jänittynyt. En myöskään tunne hevosta vielä kauhean hyvin, joten omakin jännitykseni on varmaan ollut suuri tekijä. Alkuveryttelyn jälkeen keskityin saama avut kunnolla läpi. Tein ravi-pysähdyksiä ja e onnistuivatkin ihan hyvin hevosen jäykkyydestä huolimatta. Seuraavaksi oli vuorossa pohkeenväistöt. Tulin sekä käynnissä että ravissa ja näiden aikana Lando alkoi jo pikkuhiljaa rentoutua vähän.


Veryttelin hetken laukassa ja pyrin ratsastamaan hevosta rennommaksi. Lando oli kuitenkin melko innoissaan jä päästeli parin askeleen välein pieniä ilopukkeja. Ratsastin laukassa kahdeksikkoa ja harjoittelin laukanvaihtoja. Nämä sujuivat yllättävän hyvin ja paria pientä pukkia lukuunottamatta Lando kulki nätisti avuilla.


Lopuksi ratsastin hevosta vielä rennoksi ja eteen-alas. Olen varma että tässä on loistava uusi hevostuttavuus, jonka kanssa voi päästä vaikka mihin! Odotan innolla että pääsen valmennuksiin ja että opin tuntemaan Landoa paremmin. Uskon että yhteistyömme voi kehittyä vaikka mihin!


- Ira

6 kommenttia:

  1. Jos sä olisit oikeasti heA tasoinen, myös toi hevonen olisi kulkenut paremmin. Tietty vaikea pelkistä kuvista sanoa, mutta ei toi hevonen mennyt heA vaatimusten mukaisen näköisesti yhdessäkään kuvassa. HeA tasoisen ratsastajan kuuluisi saada kuitenkin hevonen sinne peräänantoon..
    Mutta kuitenkin tsemppiä Landon kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. valmentajan kanssa ollaan asiasta keskusteltu ja hän sanoi että olen jossain heB ja heAn välimaastossa :) mielipiteitä on monia, mutta minä luotan kyllä ammattilaiseen..tuo on kuitenkin vielä melko uusi tuttavuus ja eiköhän se kerta kerralta ala sujua paremmin!
      kiitos :)

      Poista
    2. Laitat videota treenistä niin anonyymit ei ilkeile noin :) vaikka itsekään ehkä ihan täysin usko, että HeA radasta selviäsit, mutta kuvista ei näe koko totuutta :) tsemppiä uuden kopukan kanssa!

      Poista
    3. hyvä idea :) voin tehdä seuraavan kerran kun saan kuvaajan mukaan! kiitti

      Poista
  2. Oivoi mä oon heA tasoinen - olen jokaisesta heA luokasta jonka olen startannut saanut hyväksytyn (55-72%) enkä silti aina saa hevosta peräänantoon varsinkaan jos en ikinä ole kyseistä hevosta ennemmin ratsastanut .. kyllä mä uskon että ira selviäis A:n radasta vaikkei noista kuvista se siltä näyttäiskää :D

    VastaaPoista

Katsothan ennen kommentoimista, että löytyykö kommenttiisi vastaus UKK-välilehdestä?