Maaliskuun suosikit

Moikka, päätettiin Nonan kanssa aloittaa tekemään Kuukauden suosikit-postaussarjaa, eli siis hän teen aina parillisina kuukausina tämän postauksen, ja minä parittomina. Päädyttiin kuitenkin ratkaisuun ilman vakituisia kategorioita, kuten helmikuun postauksesta ehkä saattoi päätellä.


                   


Michael Korsin laukku

Sain kuun alussa aivan ihanan mustan käsilaukun, joka on ollut kovalla käytöllä. Se on juuri kätevän kokonen, ei liian iso mutta kaikki tarvittava mahtuu. Lisäksi kyseessä on laadukas merkki, eli ei hajoa heti (olen parin kuukauden sisällä onnistunut hajottamaan kolme laukkua....).


                

Shiseidon eyelineri

Ostin tämän eyelinerin jo helmikuussa lentokentältä, mutta pääsin käyttämän sitä vasta maaliskuun puolella. Kyseessä on ihan huipputuote, jolla on helppo luoda siisti ja kestävä rajaus. Ei sotke ja kestää hyvin koko päivän. Plussaa myöskin siitä, että eyelinerin loppuessa voi ostaa uuden täyttökapselin Stockalta ihan naurettavaan hintaan.Ei siis tarvitse ostaa kokonaan uutta joka kerta!


              

eGo-T sähkötupakka

Vaikka tupakointi onkin erittäin huono tapa, olen tämän sähkötupakan myötä saanut vähennettyä tupakointia ihan hirveästi. Helppokäyttöisyys ja söpö vaaleanpunainen väri saivat minut ylipuhuttua. En tietenkään suosittele, ellet jo tupakoi, mutta mikäli teet, tämä on mielestäni huomattavasti tyylikkäämpi vaihtoehto. Lisäksi hajukaan ei ole läheskään yhtä paha ja nenäänpistävä kun tavalisessa tupakassa.


                                     

Kip Moore - Beer Money

Kevään fiilistelybiisi! Kuuntelin tätä jo viime keväänä ja "löysin sen uudestaan" selatessani vanhoja playlistejäni Spotifyssa. Hyvälle tuulelle saava kappale, joka ainakin minun kohdallani herättää kevätfiiliksen. Auringon paistaessa ja tämän biisin soidessa tulee sellainen olo, ettei kesä ole enää kaukana. Ehdoton maaliskuun suosikkibiisi!


                   

Jäägrillaus

Maaliskuun suosikkihetki oli ehdottomasti grillausilta poikien kanssa jäällä. Istuttiin katselemassa auringonlaskua, kuunneltiin hyvää musiikkia, juteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä ja syötiin grillattuja makkaroita nuotion ääressä. Tällaiset hetket hyvässä seurassa ovat kultaakin kalliimpia!

- Ira

Kesäkuntoon '15

Kuten monikin teistä, myös minä tein tänä vuonna ehkä maailman yleisimmän uudenvuodenlupauksen. Saman jonka teen joka vuosi. Nimittäin päästä kesäkuntoon. Nyt olen kuitenkin paremmassa kunnossa kun koskaan aikaisemmin. Haluan jakaa jokaiselle pari helppoa vinkkiä/muistutusta. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa!

                

Kannattaa muistaa että urheilla voi monestakin syystä. Ennenkun aloitat, kysy itseltäsi: Miksi? Mitä minä yritän saavuttaa? Räätälöi treeni- ja ruokaohjelmasi tämän mukaan. Erot ovat nimittäin huomattavat laihduttajalla ja sellaisella joka haluaa kiinteyttää ja saada lihaksia.

Tiedusta, ettei unelmavartalo ole yhden kerran takana. Joskus tekee mieli luovuttaa, mutta se on se hetki, jolloin pitää laittaa suurempi vaihde silmään. Ole kärsivällinen, työsi tuottaa kyllä pikkuhiljaa tulosta! Se on aivan upea tunne kun muut huomaavat edistyksesi ja sinua kehutaan työstäsi. 

              

Pelkkä urheileminen ei valitettavasti riitä. Ruokavalio, uni ja elämäntavat ovat aivan yhtä tärkeitä. En väitä että pitää vetää mitään älytöntä linjaa ja välillä täytyy tietenkin saada rikkoa sääntöjä, mutta mahdollisimman terveellinen elämäntyyli ei ole kenellekkään pahitteeksi. Itse panostan enemmän toisilla osa-alueilla ja näin ollen hyvällä omallatunnolla vähemmän toisilla. Muistakaa kuitenkin, ei ole tarkoitus syödä mahdollisimman vähän, vaan itsensä kylläiseksi mahdollisimman terveellisellä ruokavaliolla. Terveellisesti syömisen ei myöskään tarvitse tarkoittaa mitään punnittuja annoksia ja lisäravinteita, vaan ihan vanha kunnon kotiruoka ja herkkulakko riittävät oivallisesti. Ei tarvitse lähteä liioittelemaan ruoka-asioiden kanssa!

             

Kannattaa kokeilla eri lajeja! Kaikille ei vaan sovi lenkkeily, vaikka se kuinka tuntuisi olevan ainoa "varteenotettava" vaihtoehto. Jos sinulla on jäsenyys kuntosalille, joka tarjoaa erilaisia ryhmäliikuntatunteja, kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa mahdollisimman monia. Ja kuntosalin ulkopuolellakin on vaikka kuinka paljon kivoja urheilulajeja! Rohkeasti vaan kokeilemaan! Itse ihastuin jo vuosi sitten Elixia Power-nimiseen versioon Body Pumpista, jota en meinnanut aluksi uskaltaa edes kokeilla.


Lopuksi kannattaa muistaa kenen vuoksi tätä oikeasti tekee. Oli syysi sitten ulkonäkö, hyvä olo tai mikä tahansa muu, hyvät elämäntavat ovat pitkällä tähtäimmellä kestävä suunnitelma vaan itsesi vuoksi. Jos joku muu "käskee" rakentamaan lihaksia tai laihduttamaan, motivaatio ei pysy yllä! Päätät itse miten kohtelet kehoasi ja kuinka pidät siitä hyvää huolta. 


Tsemppiä!

// Ira

Viimeiset suunnitelmat alaikäisenä FOLLOW-UP

Ira täällä, pitkästä aikaa. Vajaa vuosi sitten listasin silloiseen blogiini kymmenen asiaa jotka halusin tehdä ennen täysi-ikäisyyttä. Osa on toteutunut ja osa ei, nyt on enää 57 päivää aikaa. Tämän vuoksi ajattelin tehdä follow up-postauksen liittyen näihin.


1. Viettää elämäni kesä.
Tässä onnistuin todellakin. Ehkä liiankin hyvin. Viime kesää parhaiten kuvaava sana on ehdottomasti ikimuistoinen

2. Olla aidosti onnellinen rakastamieni ihmisten seurassa.
Tässäkin olen onnistunut erittäin hyvin. Olen kuluneena vuotena ollut onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin useamman kerran. Lisäksi olen ollut niin etuoikeutettu, että minulla on ollut mahdollisuus viettää paljon aikaa minulle tärkeiden ihmisten seurassa.


3. Oppia valmistamaan ruokaa.
Mielestäni tämäkin kohta on sujunut yli odotusten - ja tällä hetkellä minulla on jopa vakituinen työpaikka ravintola-alan yrityksessä!

                                

4. Nähdä Lana uudestaan livenä.
Tätä kohtaa en valitettavasti näillä näkymin tule toteuttamaan ennen täysi-ikäisyyttä. Viime kesänä oli tarkoitus suunnata Ruotsiin Bråvalla-festareille, jossa hän olisi esiintynyt, mutta matkaan tuli mutkia.


5. Oppia ajamaan autoa.
Autokoulua en ole vielä aloittanut (ehdin kuitenkin vielä), mutta ajotaitoni ovat silti kehittyneet positiiviseen suuntaan. En minä mikään huippukuski vielä ole, enkä näillä taidoilla uskaltaisi lähteä liikenteeseen, mutta erotan ainakin kaasun ja jarrun. Edistystä!


6. Vihdoin päästä haluamiini mittoihin.
Suurta edistystä on tapahtunut, sitä ei voi kieltää! Mutta unelmakroppa on vielä työn alla. Ehkä...

            


7. Kannustaa ystäviäni ja olla heidän tukena.
Tässä koen tehneeni keskiverto suorituksen. Isoja mokia ei onneksi ole sattunut ja ajoittain tämä on sujunut erittäinkin hyvin. En kuitenkaan voi käsi sydämmellä sanoa etten olisi voinut suoriutua vielä paljon paremminkin!

8. Onnistua tavoitteissani ja kehittyä.
Tämä koskee siis ratsastusta. Tavoitteissani en välttämättä ole onnistunut (en ole kisannut aluetasolla, nykyisellä 2. tasolla mitään), mutta kehittynyt olen ratsastajana kaikesta huolimatta.

            


9. Lähteä uudestaan Roomaan ja nähdä maailmaa.
Tässäkin onnistuin, epäilyistäni huolimatta!

                                 


10. Arvostaa niitä pieniä asioita, jotka helposti unohtuvat arjessa.
Mielestäni tämä oli ehdottomasti yksi tärkeimmistä kohdista ja voinkin onneksi hyvällä omatunnolla sanoa onnistuneeni tässä!

- Ira

New era lippis

postaus toteutettu yhteistyössä hatstoren kanssa

Moikka, täällä Nona taas. Sain yhteistyön merkeissä Hatstorelta new era lippiksen, tarkempi mallin nimi on NY Yankees women jersey grey/pink 940. Tästä pääset lippikseen! Kaikki tuotteet Hatstoren sivuilla ovat aitoja ja lisensoituja. Kyseinen yritys on siis Skandinavian suurin lippiksiä ja pipoja myyvä liike, jolla on toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tilaus saapui todella nopeasti lähimpään postiin siististi pakattuna, ja mukaan sai vielä kivan rannekkeen. 

Itse en oikein ikinä ole osannut käyttää lippiksiä, pipoja, pantoja tms. Jotenkin tuntuu, että kasvot näyttävät vain entistä pyöreämmiltä, jos päässä on jotain. Nyt kuitenkin rohkaisin itseäni ja tilasin ehkä maailman söpöimmän lippiksen, jossa on ihanan pinkit yksityiskohdat. Näitä new era lippiksiähän (aitoja sekä feikkejä) on jo viime kesästä asti nähnyt varmaan jokaikisen teinin päässä, joten ei tule mitenkään outo olo lippis päässä hengaillessa. 

Lippiksellähän saa loistavasti peitettyä huonon hiuspäivän, piristettyä asua, suojattua itsensä auringolta ja lisäksi se näyttää hyvältä.  


Tekisi mieli melkein tilata tuolta toinenkin samanlainen lippis, vaikkapa tummansinisenä. Olin itseasiassa aika pitkään kahden vaiheilla, että otanko tummansinisen vai harmaapinkin. Päädyin kuitenkin jälkimmäiseen, koska tuota väriä ei ole näkynyt vielä kauhean paljoa katukuvassa. Suosituimpia värejä ovat varmaankin juuri musta, tummansininen, kokopinkki ja ainakin pojilla punainen. Ehkä tämäkin ihana väri löytää vielä tiensä useamman ihmisen päähän! Muita ihania värejä ovat ehdottomasti tämä "armeijakuvioinen", valkoinen pinkeillä yksityiskohdilla ja sitten vähän erilaisempi mustakeltainen

Mietin nyt varmaan vielä jonkin aikaa sitä toisen lippiksen ostamista, koska olen vähän turhan nopea tavaroiden hankinnassa ja teen usein heräteostoksia, johon sitten kaikki rahat menevät... Nimimerkillä ostin juuri Zarasta yhden aika kalliin laukun vain hetken päähänpistosta. En oikein osaa ikinä harkita kunnolla :D Kyllä se laukku kiva on, itseasiassa ihana, ei siinä mitään, mutta järkytyin vähän itsekkin jälkikäteen, että ostinko oikeasti niin kalliin jutun vain kolmisen minuuttia mietittyäni... Onko jollain muulla samaa ongelmaa


Onko lippis mielestäsi IN vai OUT?

- Nona

Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Täällä siis Nona taas. Itse olen aika loistava aina mokaamaan kaiken, joten tämä blogitallin viikkohaaste oli kuin minua varten keksitty. Useimmiten näitä ei ikinä saada videolle/kuville, joten olen joutunut kuvittamaan postausta muullakin tavalla.


Loppukesästä 2011 vietiin valmennusviikonloppuna heppoja laitsalle. Minulle oli laitettu vietäväksi Cleo, joka oli vielä neljä vuotta sitten aika paljon vauvamaisempi ja muutenkin välillä aika "villi". Perrassa käyneet varmaan tietävätkin Cleon luonteesta, mutta muille vielä selvennykseksi, että kyseessä on (tai ainakin oli) poni, joka ei oikeasti sekunttiakaan seissyt paikallaan. Se kokoajan sähläsi ja ollaan aika varmoja, että sillä on joku ponien ADHD, kaveri oli myös yllättävän vahva, joten Cleon hallitseminen maastakäsin oli välillä vähän hankalaa pikku-Nonalle. No, minun piti siis päästä itse Cleon selkään (hepat siis vietiin aina ilman satuloita laitsalle), koska Satu oli jo pakussa odottamassa. Ison tallin oven vieressä oli tuoli, jolta sitten ajattelin kavuta selkään. Voi kumpa se olisikin ollut niin helppoa. Cleo alkoi tapansa mukaan sählätä ja viskoa päätään joka suuntaan. Jotenkin sitten se onnistui jäämään tallin oveen kiinni poskihihnastaan. Ponihan sitten sai vetarin ja meni ihan paniikkiin. Yritin irrottaa poskihihnaa ovesta, mutta poni oli niin kauhun vallassa ja repi itseään sellaisella voimalla, etten saanut sitä rauhoitettua yhtään, enkä sen koommin sitä poskihihnaakaan auki. Ovi oli vähän vanhemman puoleinen, ja niinhän siinä sitten kävi, että painava, iso ja  puinen tallin ovi sitten lähti saranoiltaan irti ja kaatui mun ja Cleon päälle. Poni ehti juuri ja juuri alta, pelkkä silmäkulma aukesi, mutta se ovi osui suoraan mua päähän, ja voin kyllä sanoa, että sattui aivan perkeleesti. Luojan kiitos oli kypärä päässä, muuten olisi varmaan pahimmassa tapauksessa mennyt kallo halki. Sen takia siis se tallin ovi vaihdettiin, jos joku sitä on ihmetellyt :D! 


Keväällä 2012 niinä aikoina kun Luke oli juuri tullut tallille, ratsastettiin Nitan kanssa kahdestaan maneesissa ilman satuloita Kingillä ja Lukella. Juteltiin siinä sitten jotain, poneilla oli pitkät ohjat, ja makoiltiin ponien takapuolten päällä. Maneesin oven kohdalla sitten molemmat idiootit säikähtivät jotain olematonta örkkiä, ja lennettiin kivassa kaaressa sieltä molemmat alas, vaikka kuinka koitettiin roikkua kyydissä. Ei siinä mitään onneksi kummallekkaan sattunut.


Syksyllä 2011 valmennuksessa oltiin maastossa pienellä porukalla. Mukana oli Nita Ladylla, Ira Pärrellä, Riikka Vallulla, Venla Cacrulla ja mä Masilla. Kaikki menivät siis ilman satuloita. Jansu ja Nora olivat kuvaamassa meitä jalan. Lähdettiin sitten teurastamolle päin maastossa, ja laukkasimme laukkasuoran ensin toiseen suuntaan, koska takaisin tultaessa Jansu ja Nora sitten kuvaisivat laukkapätkän. No, Pärre sitten vähän innostui liikaakin kotiinpäin laukatessa, ja lähti ohittamaan muita. Laukattiiin muutenkin aika reippaasti (tai muista en tiedä, Masi oli ainakin ihan huippuvauhdissa). Masi (ehkä) sitten loukkaantui Pärren ohituksesta, ja päätti hypätä pellolle. Kyllä, ojan yli pellolle, ihan yhtäkkiä kesken laukan. Se siis ensin kääntyi vasemmalle (laukkasimme tien oikeassa reunassa) laukkasi hetken "sivuttain", jotta pääsi ojan reunalle, ja siitä sitten ponnisti pellolle. Mahto olla kiva leikkiä yksin lehmää, kun kaverit laukkaa tallille. Tapahtuma on siis videolla, mistä vielä näkee, etten oikeasti käännä ponia tms. Ei siinä muuta sitten tapahtunut, kuin että löysin itseni maasta sormi murtuneena. Mitään pahempaa ei onneksi käynyt, ja onnistuin pitää ponista kokoajan kiinni. Takaisin vain selkään ja jäätiin vielä maastoilemaan tuon jälkeen. Ärsyttää, kun emme vielä tänäkään päivänä tiedä, mitä ponin päässä liikkui. Ehkä se sitten tajusi olevansa hitain, ja päätti luovuttaa. Ei se tuota ole uudestaan tehnyt, eikä Sadun mukaan koskaan aikaisemminkaan.


Syksyllä 2011 kun kilpailin Iran kanssa Masilla, oltiin aina tosi laiskoja pakkamaan mitään tavaroita etukäteen. Aamulla sitten pää kolmantena jalkaan juostiin ympäri kartsia, linnaa, keltasta, maneesia ja tallia kasaamassa meidän ja ponin tavaroita. Aika usein sitten jäikin puolet kamoista matkasta ja oli kiva sitten lainata kisoissa ekalta suojia, tokalta satulahuopaa ja kolmannelta kypärää. Kannattaa oikeasti pakata kaikki tavarat ajoissa, ei ole todellakaan kiva tajuta kisoissa, että suitset ovat kotona...


Keväällä 2013 oltiin Iran kanssa taas taas vaihteeksi Ypäjällä Nitan kisahoitajina ja sitten pienessä dagen efterissä päätittiin tanssia Zumbassa opittua tanssia aika näkyvällä paikalla Ypäjän kisa-alueella siinä jonkun maneesin vieressä. Tuntuu, että aika moni on saanut hyvät naurut meitä katsellessa, ja kaiken lisäksi toi oli mun ja Iran mielestä harvinaisen hyvä idea, eikä edes hävettänyt. Tekisin uudestaankin.


Kisahoitajina ei siis olla ihan parhaimpia mahdollisia. Ollaan aika usein väärässä paikassa väärään aikaan, heppa ei ole (ainakaan yleensä) ajoissa valmiina, sen tavarat on ihan päin helvettiä ja me syödään kisaajan ruoat. Ollaan myöskin aika kovia valittamaan, eikä todellakaan herätä ennen kymmentä. Vesi-/loska-/lumisateessa hepan kävelyttäminen ei kuulu työnkuvaan. Voidaan kuvata ratoja kännykällä, mutta todennäköisesti akku/muisti loppuu viimeistään ennen uusintaa. Kisaaja saattaa myös joutua maksamaan takseja. Jos joku kiinnostui, ota yhteyttä facebookissa!


voitte siis itsekkin ottaa osaa blogitallin haasteeseen painamalla ensin tästä.

- Nona

Nonan varustepostaus

Heippa, täällä siis Nona taas. Minulta on toivottu todella kauan varustepostausta, joten päätin nyt vihdoin tämän teille toteuttaa. Toivottavasti tykkäätte! En nyt esitellyt tässä raippoja tai sukkia, koska en usko, että ne jaksavat ketään kauheasti kiinnostaa.


Kingslandin harmaa pikee ja Kingslandin tummansininen t-paita ovat ainoat jäljellä olevat ratsastuspaidat, muut olen jo myynyt. Käytän nykyään melkeimpä aina ihan tavallisia paitoja, mutta nämä kaksi ovat aina olleet minulla suuressa suosiossa, joten nämä säilytin itselläni.



Mustat Pikeurit ovat minulla olleet jo pidemmän aikaa, ihanan simppelit ja yllättävän kestävät.

Tummansiniset HV-Polot olen myöskin hankkinut jo muutama vuosi sitten, ja nämäkin ihan uudenveroisessa kunnossa! Piristystä tuovat ihanat kultaiset blingaavat yksityiskohdat.

Punaiset Hööksin housut ovat pitäneet paikkaa vaatekaapissani jo yli neljän vuoden ajan, ja näissä alkaakin jo valitettavasti näkyä käytön jälkiä. Eivät kuitenkaan ole (vielä) rikki, joten ovat vielä käytössä!

Vaaleansiniset Harry's Horset !Myynnissä! nämä ovat itseasiassa alunperin Saksasta ostetut, joten samanlaisiin ei ainakaan Suomessa törmää. Itselläni eivät ole olleet kauhean kovassa käytössä, siksi olisin näistä valmis luopumaan, vaikka ihanat housut ovatkin. Koko on XS/S ja hintaa voi ehdotella sähköpostitse nona.haasnoot@gmail.com kovin paljoa en näistä pyydä, joten tarjoa rohkeasti! 

Ruskeat Mountain Horset ovat olleet minulla aika kauan jo, ja pysyneet todella hyvässä kuosissa. Ihanan pehmeät jalassa. 



Kingslandin harmaa huppari itseasiassa unohtui tuosta hupparikuvasta, siksi tässä erikseen. Olen saanut tämän ihanuuden joululahjaksi 2012, ja on vieläkin ihan uudenveroinen, ja kaikenlisäksi karvavuoren ansiosta ihan superlämmin!  

Hanskoja löytyy Horse Comfortit, viidet Roecklit ja RSL:n hanskat.

Kannuksina toimii normaalit hopeiset blingikannukset, joihin olen vain itse lisännyt kannuskumit + todella kevyet harmaapinkit kannukset. 

Pipoja on itseasiassa neljä Kingslandia, joista valkoinen oli kuvanotto hetkellä äidillä lainassa.



Vaaleansininen Kingsland huppari on ostettu jo kesällä 2011 Hollannista. Tätä olen käyttänyt ihan superpaljon. Ihanan pirteä väri keväälle ja kesälle! 

Ruskea Kingslandin huppari on puolestaan päätynyt vaatekaappiini Hevoset-messuilta. Tämä on myöskin vähän paksumpaa materiaalia, joten menee talvella hyvin esimerkiksi toppaliivin alla. 

Tummansininen Kingsland huppari hankittiin nelisen vuotta sitten, ja on vieläkin todella hyvässä kunnossa! Vähän ehkä kankea jo niin paljon pesemisen takia, mutta silti vieläkin yksi suosikki huppareistani. 



Spooksin fleece on ostettu tämäkin jo muutama vuosi sitten, mutta ihan uudenveroisessa kunnossa, vaikka ollutkin käytössä. Keväällä ihan super kiva, koska ei ole liian paksu, muttei myöskään ohut. 

Kingslandin fleece on oikeastaan aika takkimainen, koska on niin lämmin. Tämä on ostettu jo vuoden 2011 HIHS:istä. Kovilla pakkasilla jos heittää tämän toppaliivin alle, niin pysyy kyllä lämpimänä!



GPA Titium kypärä on ostettu 2011, mutta vieläkin todella hyvässä kunnossa, ja tätä käytänkin kypäristäni ehdottomasti eniten. Istuu vain ihan täydellisesti päähäni, eikä purista mistään.

Charles Owen on ostettu 2012, ja onkin tuo ihan perusmalli. Kesällä ehkä turhan kuuma vähäisen (lue: olemattoman) ilmastoinnin vuoksi. Kuitenkin ihan tyylikäs kypärä niin kouluun, kuin esteillekkin.

GPA Speed Air on ihan huippu ja suosikkini näistä! Talvisin ehkä vähän kylmä, mutta kesällä aivan ihana, koska on niin kevyt päässä ja muutenkin mielestäni kivan näköinen.

Dyonin Exel Croco chapsit olen saanut päälle vuosi sitten, ja ovat silti todella hyvässä kunnossa, vaikka ovatkin olleet kovassa käytössä. Tykkään näiden ulkonäöstä todella paljon!

Ratsastuskengät ovat jotkin merkittömät ja ihan kuluneet jo. En jaksaisi ostaa uusia, koska nämä ovat juuri täydellisen kokoiset ja muotoutuneet jalkaani. 



Kingslandin toppaliivi on ostettu jo aikoja sitten, mutta on kyllä ollut hintansa väärti! Käytössä ollut nyt varmaan jokaisessa kouluvalkussa viimeisten kahden kuukauden ajan... Hups. Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille.

Kingslandin sadetakki on ihan loistava varsinkin syksyn jatkuville sadekeleille. Alle mahtuu hyvin huppari, joten ei tule sitten kylmäkään. Kisapaikoilla olen myös käyttänyt takin päällä.

Kingslandin toppatakki on varmaan ollut näistä paras hankinta. Mielestäni paljon kivemman näköinen päällä, kuin ne KL untuvarotsit. Kaikenlisäksi tämä on vähintään yhtä lämmin kuin ne, mutta kauniimpi ja kevyempi päällä. 


Mikä oli suosikki varusteesi? Linkkaa oma varustepostauksesi, jos olet sellaisen tehnyt!


- Nona

Snapchat



Jos haluaa seurata elämääni reaaliajassa, kanattaa lisätä minut snapchatissa. Löydyn sieltä nimellä nnonaaa ! Yritän päivitellä snapchattiin aina mahdollisimman hyvälaatuisia ja "insipiroivia" kuvia, esimerkiksi päivän outfitin päivitän melkeinpä aina snappiin. Kannattaa siis lisätä minut siellä, jos haluaa seurata vähän lähempää elämääni. Puhelimellahan ne näyttävät aina paremmalta kuin tässä, blogissa kuvista tulee pimeämpiä ja jotenkin huonolaatuisia :/. Ärsyttävää!

- Nona

Vauhtia ja vaaratilanteita vs possujunassa matkustelua

Sunnuntain valmennuksen katsomosta löytyvien kukkahattutätien inspiroimana ajattelin kirjoittaa teille mielipidepostauksen. Kuvaajaa kun en valitettavasti saanut paikanpäälle...

Jokainen ratsastusta eri talleilla harrastanut, on varmaan huomannut, että omistajien ja opettajien menttaliteetit eroavat toisistaan välillä huomattavasti. Itse olen ainakin kokenut tämän moneen otteeseen ja huomaan asettuvani selkeästi toiselle puolelle.

Mikä on sitten paras tapa opettaa? Kulkevatko ylisyötetyt pullaponit maneesissa jonossa vuodesta toiseen nätisti, vai annetaanko oppilaille erilaisia (välillä haastaviakin) hevosia kokeiltavaksi? Ja missä menee vaarallisuuden raja?

Itse olen ratsastanut kolmella ratsastuskoululla säännöllisesti, joista kahdella ensimäisellä oli selvästi samanlainen ajattelutapa. Kokemattomatkin oppilaat saavat kokeilla vaativampiakin hevosia (ei kuitenkaan ihan päättömästi, vaan kun on perusasiat hallussa). Esimerkiksi putoaminen ei ole niin vaarallista, etkä leimaudu "huonoksi ratsastajaksi", vaan rohkeutta ja sinnikkyyttä kehutaan.

Nyt kolmannella tallilla olen törmännyt itselleni täysin vieraaseen ajattelutapaan. Tallin omistaja sanoi ystävälleni syksyllä valmennuksen jälkeen, ettei hän saa osallistua seuraavaan ollenkaan, sillä hän putosi. Näin ollen epäonnistui. Ja kyseessä on kuitenkin perusasiat hallitseva, pikkukisoissa hyvin pärjännyt alan opiskelija. 

Itse jouduin viime tingassa sunnuntaina vaihtamaan ratsua, sillä vuokrahevoseni ontuikin. Sain alle nuoren, kokemattoman ja pelokkaan hevosen joka oli minulle täysin vieras. Heti kun nousin selkään, sinkoiltiin ympäri maneesia ja hypittiin pystyyn. Rauhoittelin hevosta ja kiristin satulavyön. Tällöin kuulin katsomosta huudon, joka tuli täysin tuntemattomalta tyypiltä. Hän sanoi valmentajalle että "Pitäisiköhän tytön keskeyttää? Mitä jos hänen äiti olisi katsomassa?". Tässä vaiheessa hevonen oli jo rauhoittunut ja kaikki oli hyvin. (Huomautuksena vaan, ko ihminen ei ollut myöskään valmennuksen järjestäjä, hevosen omistaja tms, vaan täysin ulkopuolinen.) 

Minua ihmetyttää suuresti nämä niin selkeät erot, ja asiaa paljon pohtineena olen tullut siihen päätökseen että on hyvä, että eri tallit tarjoavat eri tapoja oppia. Toisille ehkä riittää possujunailu. Olen kuitenkin sitä mieltä että itse opin parhaiten ottamalla riskejä ja epäonnistumisien (välillä mustelmienkin) kautta. Sillä lopputunnista olen paljon tyytyväisempi, jos vaativa hevonen kulkee hyvin, kun jos eläin jolta puuttuu luonne kokonaan kulkee nätisti koko tunnin. 

Mitä mieltä itse olet? Miten teidän tallilla toimitaan? Olisi kiva tietää, mikä tapa on yleisin. Jätä ihmeessä kommentti, jossa kerrot omia kokemuksia!

- Ira

Yhteistyöjuttuja

postaus toteutettu yhteistyössä EMP: n kanssa

Moikka, täällä siis Nona. Nyt on minun vuoroni esitellä tämän kuukauden emp:n yhteistyöjutut. Emp:lle on tullut nyt todella paljon kaikenlaisia kevätjuttuja, ja kevätkuvastonkin saa tilattua ilmaiseksi. Itse olen ympyröinyt kuvastostani kaikki kivat jutut, mitä voisin ehkä sitten seuraavaan tilaukseen laitella. Tykkään aina itse ihan konkreettisesti selata kuvastoa, jotenkin näkee paremmin kaikki kivat jutut ja lukeminen on kivempaa! Jos ei kuitenkaan noita paperiversioita siedä, niin kuvasto on myös netissä, ja sen saa esimerkiksi iPadille ladattua todella helposti.

Tällä kertaa lopullisen tilauksen kasaan saamiseen menikin vähän enemmän aikaa, koska alunperin tilaamani neule olikin aivan liian suuri, ja jouduin sen sitten palauttamaan ja vaihtamaan johonkin korvaaviin tuotteisiin. Tilalle valitsin sitten laukun ja aurinkolasit, alla vielä kaikista kuvat ja vähän selostusta.


Huppari Tähän ihastuin heti ensimmäiseltä näkemältä, juuri sopivan simppeli ja lämmin. Olen käyttänyt tätä nyt todella paljon etenkin kotona, mutta esimerkiksi niille päiville, kun ei jaksaisi miettiä vaatetusta, on tämä huppari, mustat farkut ja ruskea vyö ihan kelpo yhdistelmä. Tämä on itseasiassa juuri alennuksessa, joten kannattaa ihmeessä tilata, jos miellyttää silmää!


Aurinkolasit Tykkään todella paljon aurinkolaseissa tästä pilotti-mallista, ja minulta löytyykin näitä jo sellaiset tavalliset ruskeat. Päätin nyt sitten tilata mustatkin, niin saa edes jotain vaihtelua! Ehkä tälläiset sinisillä/vihreillä linseillä voisi vielä kotiuttaa.. Nämä maksavat siis emp:llä alle kympin, mikä ei mielestäni ole kauhean paha hinta.


Laukku  Tämä oli todella positiivinen yllätys. Kantohihnat ovat todella jämäkät ja oikeasti kestävän oloiset, ja laukku vaikuttaa olevan oikea tilaihme kokoonsa nähden. Vielä en ole kerinnyt koulussa käyttämään, mutta uskoisin, että saan ängettyä tuonne kaiken tarvittava. Näitä saa siis hopeisena ja kultaisena, itse valitsin kultaisen, koska mielestäni se näyttää paremmalta mustaa vasten. Tämä on muuten myös alennuksessa, alle kahdellakympillä!


Polvisukat  Näitähän näki jo viime kesänä lähes kaikilla jalassa joko shortsien, tai hameen kanssa. Minulta jäi lahjakortilta muutama euro "yli", ja päätin sen sitten käyttää näihin sukkiin. Etenkin mustan löysän hameen kanssa on varmasti ihan superkivan näköiset, kesää odotellessa...


Siinä oli kaikki, mitä tällä kertaa tilasin. Itse ainakin olen tyytyväinen näihin, mitä te tykkäätte? Oletteko joskus tilanneet emp:ltä jotakin?

- Nona

Valmennuksen hyödyt - vuosia myöhemmin

Viime postauksen ollessa vielä suunnitteluvaiheessa, listasimme Nonan kanssa paljon niin hyviä, kun huonojakin puolia valmennuksessa. Jottei teille jäisi pelkästään negatiiviset puolet mieleen, sovimme että kokoan myös hyvät asiat tänne blogiin. Kaikissa asioissa on kuitenkin kaksi puolta ja vaikka allekirjoitankin täysin edellisen postauksen, on mielestäni reilua teitä lukijoita (ja myös ponitallin henkilökuntaa) kohtaan, muistuttaa kummastakin. Nämä asiat ovat jälleen luonnollisestikkin yhden ihmisen näkökulmasta ja joku toinen entinen valmennettava saattaa kokea asiat aivan eri lailla. 

Listaan nyt ne hyödyt, joita koen tänäpäivänä valmennusajan minulle tuoneen. Lopetin siis vajaa kaksi vuotta sitten, eli näitä voisi kutsua pitkän tähtäimen hyödyiksi.


Ensimmäinen - ja kaikista tärkein asia, josta voin kiittää valmennusta on elinikäiset ystävyyssuhteet. Olen tänäkin päivänä säännöllisesti yhteydessä moniin valmennusaikojen ystäviin ja koen ainakin itse, että ystävyyssuhde on ihan eri luokkaa kun muiden "tallikavereiden" kanssa koskaan on ollut. On ilo huomata, että vuodenkin hiljaisuuden jälkeen siellä on vielä joku, joka tukee tarvittaessa, eikä pelkää ottaa yhteyttä jos siltä tuntuu. En tietenkään ole kaikkien kanssa yhtä läheinen, sitä en ollut silloinkaan, mutta olen kuitenkin sitä mieltä että kynnys soittaa entisille valmennettaville ihan vaikka vaan pyytääkseen kahville, on huomattavasti alhaisempi kun muille kavereille, joista ei ole kuulunut vuosiin. Olen myös erittäin iloinen siitä, että säännöllisen epäsäännöllisesti tulee keräännyttyä vanhalla porukalla (tai ainakin osalla), syömään, kahville tai vaikka leffaan - ihan vaan muistelemaan menneitä ja vaihtamaan kuulumisia. Myös hevosaiheiset tapahtumat ympäri vuoden ovat vuosittaisia kohtaamispaikkoja ja kisapaikoillakin törmää usein. Kaikista parasta on mielestäni se - että olkoon viime yhteydenotosta/näkemisestä pari tuntia tai vuosi, juttu luistaa ihan yhtä hyvin. Olen oikeasti aivan äärimmäisen kiitollinen tästä!


Sitten on tietenkin ihan hevosiinkin liityviä hyötyjä, mitä valmennus on minulle tuonut. Vaikkei opetus aina kummoista ollutkaan, sillä tuntimäärällä mitä silloin tuli hevosen selässä vietettyä, on väkisinkin kehittynyt ratsastajana. Omia oivalluksia tuli tehtyä ja ei sitä voi kieltää, etteikö tunneillakin olisi tullut opittua jotakin. Kertaus on kuitenkin opintojen äiti, ja kerattua tulikin oikein urakalla. Mahdollisuus päästä ratsastamaan erilaisilla hevosilla oli myös opettavaista.

Kisapaikalla toimiminen on myös yksi ehdoton hyöty! Minun ei tarvitse stressata ettenkö tietäisi mitä tehdä, vaikka viimeisistä isoista kisoista johon osallistuin onkin kulunut jo pari vuotta. Kun tämän kerran oppii, sitä ei koskaan unohda. Myöskin se, että ylipäätään oli mahdollisuus kilpailla niin paljon oli ehdottomasti positiivista ja koen rutiinien auttavan vielä tänäkin päivänä.


Yksi asia, jota monet eivät ehkä tiedä on myös se, miten valmennus kasvattaa ja miten siellä itsenäistyy. Kun teininä asuu viikonloput suhteellisen omillaan, pesee itse pyykkinsä, sivoaa jälkensä ja laittaa ruokansa, se valmistaa huomattavasti omilleen muuttoa. En nyt millään väitä että kolmetoista vuotias on valmis muuttamaan kotoa yhden kauden jälkeen Perniössä, mutta väitän kyllä, että siitä saa esimakua tulevaan. Siellä kun ei ole ketään, joka käskisi nukkumaan illalla, tai joka kyttäisi mitä syöt ja milloin. Vapaus ja vastuu tulevat samassa paketissa ja tähän on tullut tutustuttua jo melko varhaisella iällä, kiitos valmennuksen.


Lopuksi vielä yksi tärkeä asia, johon uskon monen entisen ja nykyisen valmennettavan samaistuvan. Perniöön palaaminen tuntuu aina yhtä ihanalta ja vaikka siellä ajoittain onkin ollut miltei hirveää, on kiistaton fakta, että pieni pala sydämmestäsi kuuluu aina ponitallille. Kun vuosien jälkeen palaa Perniöön, tuntuu melkein siltä kun tulisi kotiin. Se paikka on vaan niin täynnä muistoja (sekä hyviä että huonoja), enkä usko, että sitä pystyy koskaan unohtamaan. Valmennuksessa olleet ovat kuitenkin viettäneet siellä niin paljon aikaa ja voin todeta että iso osa on kasvanut siellä henkisesti. Kuten olen aiemmin monesti todennut, valmennus on elämäntapa - ja kuten mikä vaan muukin, sitä 'vaihetta' elämästään kukaan ei tule koskaan täysin unohtamaan!

- Ira

Miksi lopetin valmennuksen?

Tätä kysymystä minulta kysyttiin kaikilta mahdollisilta tahoilta heti sen jälkeen, kun lopetin valmennuksen Perniön ponitallilla. Sitä kysytään edelleen. Vastaus tähän ei ole ihan simppeli, lopettamiseeni vaikuttivat monet eri asiat. 

 Tässä postauksessa siis tuon esille valmennuksen negatiivisiä puolia, olen siis tahallani jättänyt hyvät puolet pois. Koko valmennus ei siis ollut täyttä paskaa. Siellä oli hyviäkin hetkiä, onnistumisia. Niistä en nyt kuitenkaan tähän postaukseen kirjoita, koska yritän nyt ensimmäistä kertaa selittää julkisesti, että miksi oikeastaan lopetin valmennuksen. Vastausta tähän kysymykseen jouduin itsekkin oikein miettimään, ja muutaman kerran piti oikein muistella, että miten kaikki menikään. Ikävät muistot valmennuksesta olen vain haudannut mieleni perukoille, mutta ehkä oli jo korkea aika niitä sieltä vähän kaivella.


 Tällä postauksella en halua pahoittaa kenenkään mieltä, mustamaalata ketään tai muutenkaan aiheuttaa harmia. Joitakin henkilökohtaisia ja yksityiskohtaisia seikkoja olen tottakai jättänyt pois, kaikkea nyt ei vain voi/ole reilua kirjoittaa nettiin. Haluan vielä ennen itse tekstiä sanoa, että ajat ja asiat ovat muuttuneet. Valmennuksessa ei enää ole tällaista. Olin valmennuksessa silloin, kun Juha lähti tallilta, ja Kata ja Satu jäivät yksin koko yrityksen kanssa. Muutenkaan rahatilanne Suomessa ei ollut ihan parhaassa jamassa, joten tuo on muutenkin ollut todella stressaavaa aikaa kaikille. Olen muutenkin ollut tapahtumien aikaan todella nuori, joten kaikki tämä on siis kirjoitettu nyt pikku-Nonan näkökulmasta. Tässä postauksessa on siis minun mielipiteeni tapahtumista. En kuitenkaan ole ihan ainut kuka näillä samoilla linjoilla liikkuu, olen monien kanssa keskustellut näistä ajoista valmennuksessa, ja oikeastaan kaikki ovat olleet tapahtumista samaa mieltä kanssani. En myöskään tässä tekstissä liiottele/valehtele mitään, kaikki on ihan totta.


 Keskustelin itseasiassa juuri yhden siihen aikaan valmennuksessa olleen kanssa, ja siitä sainkin inspiraation tähän tekstiin. Häntä lainaten "Nuo kaudet olivat valmennuksen hirveimmät". Nyt yritän vähän avata teille tuota lausetta.

  Aloitetaan vaikka rahasta ja ajasta. Molempia kului, mutta aina en oikein kokenut saavani rahoilleni vastinetta, ymmärtääkseni moni tunsi samoin. Hinta– laatu-suhde ei ollut aina ihan kohdillaan. Esimerkiksi usein oli vain yksinkertaisesti niin kylmä, että ratsastaminen oli miltei mahdotonta, niin hevosten, kuin ihmistenkin kannalta. ~6 viikonloppua oli sijoitettu alkuvuodelle, juuri kaikista kylmimmille keleille tammi- helmikuun ajalle. Muistaakseni jokaisena tammikuun viikonloppuna oli valmennus. 
Kisamatkat olivat myös ihan naurettavan kalliita, maksoimme 10-15 minuutin ajomatkasta jokainen suunilleen sen 30€ ja kisaajia oli vähintään kymmenen. Mehän maksoimme siis vain bensoista, emme vaivanpalkkaa kuskaamisesta, se kuului valmennuksen hintaan. Ja kisamatkojen jälkeen kuului: "Jäi taas 200€ ylimääräistä käteen tyttöjen bensarahoista". Kiva. Pitäähän sitä rahaa tallille jostain saada, mutta mielestäni tämä ei ollut siihen oikea tapa. Itse en onneksi joutunut kisamatkojani maksamaan, olin alaikäinen, joten vanhempani maksoivat valmennukseni ja siihen liittyvät kulut. Sääliksi käy niitä valkkuja, jotka joutuivat näitä matkoja itse maksamaan. Tosiaan, valmennuksen koko hinta ei todellakaan ollut pelkkä kausimaksu + kisamatkojen bensarahat. Maksoimme tottakai myös junamatkat Saloon (~ 25€ suunta), ruoat ja vielä bensarahaa siitä, että meitä kuskattiin Saloon juna-asemalle ja toisinpäin.


 Harmittavan usein myös oltiin piittaamattomia siitä, milloin meidän junat tulivat ja menivät. Monta kertaa odottelimme kyytiä -25 asteen pakkasessa yli 30 minuuttia ulkona Salon juna-asemalla. Kerran myöskin myöhästyimme viimeisestä junasta henkilökunnan toimesta, ja jouduimme menemään bussilla Helsinkiin (jolla siis kestää paljon kauemmin + osa oli ostanut junaliput valmiiksi). Eräs valmennettava tästä sitten huomautti henkilökunnalle ja vastaus oli tämän tyylinen "Ei ole minun asia/ongelma".


 Minä ja moni muu myös koimme, ettemme saaneet tunneilla palautetta liittyen ollenkaan istuntaan tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Piti aina mennä kovaa ja korkealta, tyylillä ei ollut niinkään väliä. Itse kyllä kehityin valmennuksessa, sitä en kiistä, mutta uskon, että kehittymiseni pääsyynä oli vain jatkuva hyppääminen ja toistot sekä asioiden itsenäisesti oivaltaminen. Esteistä tuli rutiini, kun hypättiin niin usein. Tunneilla myöskin treenattiin melkeimpä aina uusintaratoja. Koulutunneilla ei oikeastaan tehty mitään erikoista koskaan, mutta eipä tuo valmennus nyt kouluratsastus painoitteinen muutenkaan ollut. Välillä myös liian kokemattomat ratsastajat saivat hypätä liian isoja luokkia ja kuka tahansa sai alueluvan. Noh, ainakin pääsi kisaamaan, mikä oli tottakai hyvä asia, sitähän varten suurin osa valmennettavista siellä oli. En myöskään muista koskaan saaneeni palautetta kisaradan jälkeen.


 Talvella oli myös muita ongelmia. Saimme käskyn ratsastaa kaikki itsenäiset samaan aikaan maneesissa, jotta valojen päälläpitäminen ei kuluttaisi niin paljoa sähköä. Kentällä ratsastaminen ei siis ollut vaihtoehto, maa oli kovettunut ihan koppuraiseksi. Voitte varmaankin arvata mitä kävi kun suunilleen kymmenen teinityttöä hevosineen ängettiin suhteellisen pieneen maneesiin samaan aikaan ja jokainen vielä halusi treenata erilaisia asioita. Joku laukkasi keskellä maneesia isolla, potkivalla hevosella, jota kaikki muut joutuivat varomaan, jollain taas oli kuumakalle, joka meinasi singahtaa käsistä viiden minuutin välein, jollain taas pieni laiskanpulskea shettis jne. Eihän siitä mitään tullut. Jossain vaiheessa oli sitten pakko alkaa tätä sääntöä rikkomaan, koska halusimme kuitenkin vastinetta rahoillemme, olimme maksaneet niistä itsenäisistä tunneista. Yhdessä vaiheessa myös pidettiin "tunteja" maneesissa itsenäisten aikana, mikä vain pahensi tuota tila-ongelmaa. 


 Ja sitten se kaikkien rakastama ponityttö draama. Tottakai riitoja tulee, kun laitetaan tusina teinityttöjä saman katon alle asumaan 24 kertaa vuodessa viikonlopun ajaksi. Nuo riidat menivät kuitenkin ihan yli, touhu oli ihan järjetöntä. Aina joku itki ja kaikki vain huusivat toisilleen ja kärhämää saatiin aikaiseksi ihan mistä tahansa. Netissä ja kisoissa vedettiin naamarit naamalle, esitettiin joka puolella, miten hyvä yhteishenki valmennuksessa on. Koko homma oli teeskentelyä. Porukka oli jakautunut aika lailla kahtia, tottakai kaikki olivat puheväleissä toistensa kanssa, mutta yleensä vapaa-aikaa vietettiin siinä omassa porukassa. Paskanpuhumista ja selkäänpuukottamista oli todella paljon, kiusaamiseksi ei sitä kuitenkaan voi kutsua, koska ketään ei jätetty yksin eivätkä kaikki paskapuheet kohdistuneet yhteen ihmiseen. Valmennuksessa oli silloin myös todella suorasanaisia ihmisiä (kuten minä), jotka kyllä sanoivat kaiken sanottavansa ihan suoraan, mistä sitten aiheutui vielä enemmän niitä riitoja. Palavereja pidettiin, riitoja sovittiin ja yhdessä päätettiin, ettei enää riidellä. Tuo toistui joka viikonloppu, mutta sama paska sen kun vain jatkui. Jatkuva tappelu ja turha draama on todella uuvuttavaa, ja tämä olikin yksi pääsyistä, miksi valmennuksesta aikoinaan luovuin.


 Riitelyä oli myös henkilökunnan kanssa. Meitä syytettiin todella monista asioista, esimerkiksi se, että yrityksellä meni huonosti, oli meidän vikamme, koska annoimme netissä liian huonon kuvan valmennuksesta. Kerran muutamalta valmennettavalta varastetiin lompakot linnan alakerran pöydältä, jotka tosin löytyivät myöhemmin monen kilometrin päästä roskiksesta tyhjinä. Muita valmennettavia tietysti heti syytettiin tästä, ja uhattiin kaivaa kaikkien kamat ympäri, koska syylinen olisi ehdottomasti joku meistä. Syyliset kuitenkin jäivät myöhemmin kiinni, ja selvisi myös, ettei yhdelläkään valmennettavalla (tai henkilökunnalla) ollut mitään tekemistä asian kanssa. Myös viekussa oli vuosia sitten pienimuotoinen "sota", josta meille raivottiin palavereissa. Meillä oli sääntönä, että siivoamme omat sotkumme ja tiskaamme astiamme. Jouduimme kuitenkin omien sotkujemme lisäksi tiskaamaan ja siivoamaan henkilökunnankin sotkuja. Esimerkiksi kerran emme saaneet lähteä tallilta pois, ennenkuin henkilökunnan tiskit oli pesty.


 Myös välillä valmennettavia "pakotettiin" appareiksi leireille. Apparina olemisesta ei siis saa palkkaa, vaan työtä vastaan saa asua ja syödä ilmaiseksi. Työtä oli todella paljon ja hommaa keksittiin aina vain lisää ja lisää. Duunia paiskittiin aamusta iltaan, välillä tietysti oli taukoja. Olen aina ollut kaverin kanssa apparina, joten hommat ovat jakautuneet puoliksi, mutta voin vain kuvitella, millaista on ollut olla yksin apparina.


 Valmennus myös loppujen lopuksi vei todella paljon aikaa. Valmennusviikonloppuja ei oikein kisakauden käynnistyttyä myöskään voinut skipata, koska viikonlopuilla aina päätettiin, ketkä osallistuvat kisoihin. Jos joku kuitenkin oli poissa, syntyi siitäkin jäätävä älämölöö. 

 Päätin sitten pitkän harkinnan jälkeen lopettaa valmennuksen, koska en vain enään jaksanut kaikkia niitä asioita, joita olen juuri tähän tekstiin teille kasannut. Sain myöskin lopettamiseni jälkeen kuulla, mitä kaikkea minusta on selkäni takana puhuttu, esimerkiksi muutamat valmennettavat kokivat Kingsland-vaatteeni todella suureksi ongelmaksi ja jaksoivat oikein netissäkin jauhaa niistä paskaa.


Porukka valmennuksessa on vaihtunut kokonaan, siellä ilmeisesti menee ihan hyvin tällä hetkellä, ainakaan meno ei ole samanlaista, kuin minun aikoinani. Valmennettavien kanssa on tehty sovintoja, ja sotakirves on kaikkien osalta haudattu jo aikoja sitten. Olen (ainakin omasta mielestäni) ihan hyvissä väleissä kaikkien entisten valmennettavien kanssa, enkä kanna kaunaa kenellekkään mistään. Tallin henkilökunnassa kaikki ovat todella mukavia, eikä minulla ole mitään heitä vastaan. Joskus vain oli vähän erimielisyyksiä valmennusaikoina, mutta niinhän se menee aina. 

Toivottavasti nyt kukaan ei vetänyt herneitä nenään, en yhäkään halua pahoittaa kenenkään mieltä tällä tekstillä. Anteeksi vielä sotkuisesta ja sekalaisesta tekstistä, toivottavasti kuitenkin saitte jotain selkoa. Ja yhäkin tämä oli minun mielipiteeni. 

Kiitos ja anteeksi, toivottavasti nyt kaikki saivat vastauksen kysymykseensä. 


- Nona