Valmennuksen hyödyt - vuosia myöhemmin

Viime postauksen ollessa vielä suunnitteluvaiheessa, listasimme Nonan kanssa paljon niin hyviä, kun huonojakin puolia valmennuksessa. Jottei teille jäisi pelkästään negatiiviset puolet mieleen, sovimme että kokoan myös hyvät asiat tänne blogiin. Kaikissa asioissa on kuitenkin kaksi puolta ja vaikka allekirjoitankin täysin edellisen postauksen, on mielestäni reilua teitä lukijoita (ja myös ponitallin henkilökuntaa) kohtaan, muistuttaa kummastakin. Nämä asiat ovat jälleen luonnollisestikkin yhden ihmisen näkökulmasta ja joku toinen entinen valmennettava saattaa kokea asiat aivan eri lailla. 

Listaan nyt ne hyödyt, joita koen tänäpäivänä valmennusajan minulle tuoneen. Lopetin siis vajaa kaksi vuotta sitten, eli näitä voisi kutsua pitkän tähtäimen hyödyiksi.


Ensimmäinen - ja kaikista tärkein asia, josta voin kiittää valmennusta on elinikäiset ystävyyssuhteet. Olen tänäkin päivänä säännöllisesti yhteydessä moniin valmennusaikojen ystäviin ja koen ainakin itse, että ystävyyssuhde on ihan eri luokkaa kun muiden "tallikavereiden" kanssa koskaan on ollut. On ilo huomata, että vuodenkin hiljaisuuden jälkeen siellä on vielä joku, joka tukee tarvittaessa, eikä pelkää ottaa yhteyttä jos siltä tuntuu. En tietenkään ole kaikkien kanssa yhtä läheinen, sitä en ollut silloinkaan, mutta olen kuitenkin sitä mieltä että kynnys soittaa entisille valmennettaville ihan vaikka vaan pyytääkseen kahville, on huomattavasti alhaisempi kun muille kavereille, joista ei ole kuulunut vuosiin. Olen myös erittäin iloinen siitä, että säännöllisen epäsäännöllisesti tulee keräännyttyä vanhalla porukalla (tai ainakin osalla), syömään, kahville tai vaikka leffaan - ihan vaan muistelemaan menneitä ja vaihtamaan kuulumisia. Myös hevosaiheiset tapahtumat ympäri vuoden ovat vuosittaisia kohtaamispaikkoja ja kisapaikoillakin törmää usein. Kaikista parasta on mielestäni se - että olkoon viime yhteydenotosta/näkemisestä pari tuntia tai vuosi, juttu luistaa ihan yhtä hyvin. Olen oikeasti aivan äärimmäisen kiitollinen tästä!


Sitten on tietenkin ihan hevosiinkin liityviä hyötyjä, mitä valmennus on minulle tuonut. Vaikkei opetus aina kummoista ollutkaan, sillä tuntimäärällä mitä silloin tuli hevosen selässä vietettyä, on väkisinkin kehittynyt ratsastajana. Omia oivalluksia tuli tehtyä ja ei sitä voi kieltää, etteikö tunneillakin olisi tullut opittua jotakin. Kertaus on kuitenkin opintojen äiti, ja kerattua tulikin oikein urakalla. Mahdollisuus päästä ratsastamaan erilaisilla hevosilla oli myös opettavaista.

Kisapaikalla toimiminen on myös yksi ehdoton hyöty! Minun ei tarvitse stressata ettenkö tietäisi mitä tehdä, vaikka viimeisistä isoista kisoista johon osallistuin onkin kulunut jo pari vuotta. Kun tämän kerran oppii, sitä ei koskaan unohda. Myöskin se, että ylipäätään oli mahdollisuus kilpailla niin paljon oli ehdottomasti positiivista ja koen rutiinien auttavan vielä tänäkin päivänä.


Yksi asia, jota monet eivät ehkä tiedä on myös se, miten valmennus kasvattaa ja miten siellä itsenäistyy. Kun teininä asuu viikonloput suhteellisen omillaan, pesee itse pyykkinsä, sivoaa jälkensä ja laittaa ruokansa, se valmistaa huomattavasti omilleen muuttoa. En nyt millään väitä että kolmetoista vuotias on valmis muuttamaan kotoa yhden kauden jälkeen Perniössä, mutta väitän kyllä, että siitä saa esimakua tulevaan. Siellä kun ei ole ketään, joka käskisi nukkumaan illalla, tai joka kyttäisi mitä syöt ja milloin. Vapaus ja vastuu tulevat samassa paketissa ja tähän on tullut tutustuttua jo melko varhaisella iällä, kiitos valmennuksen.


Lopuksi vielä yksi tärkeä asia, johon uskon monen entisen ja nykyisen valmennettavan samaistuvan. Perniöön palaaminen tuntuu aina yhtä ihanalta ja vaikka siellä ajoittain onkin ollut miltei hirveää, on kiistaton fakta, että pieni pala sydämmestäsi kuuluu aina ponitallille. Kun vuosien jälkeen palaa Perniöön, tuntuu melkein siltä kun tulisi kotiin. Se paikka on vaan niin täynnä muistoja (sekä hyviä että huonoja), enkä usko, että sitä pystyy koskaan unohtamaan. Valmennuksessa olleet ovat kuitenkin viettäneet siellä niin paljon aikaa ja voin todeta että iso osa on kasvanut siellä henkisesti. Kuten olen aiemmin monesti todennut, valmennus on elämäntapa - ja kuten mikä vaan muukin, sitä 'vaihetta' elämästään kukaan ei tule koskaan täysin unohtamaan!

- Ira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Katsothan ennen kommentoimista, että löytyykö kommenttiisi vastaus UKK-välilehdestä?