Vauhtia ja vaaratilanteita vs possujunassa matkustelua

Sunnuntain valmennuksen katsomosta löytyvien kukkahattutätien inspiroimana ajattelin kirjoittaa teille mielipidepostauksen. Kuvaajaa kun en valitettavasti saanut paikanpäälle...

Jokainen ratsastusta eri talleilla harrastanut, on varmaan huomannut, että omistajien ja opettajien menttaliteetit eroavat toisistaan välillä huomattavasti. Itse olen ainakin kokenut tämän moneen otteeseen ja huomaan asettuvani selkeästi toiselle puolelle.

Mikä on sitten paras tapa opettaa? Kulkevatko ylisyötetyt pullaponit maneesissa jonossa vuodesta toiseen nätisti, vai annetaanko oppilaille erilaisia (välillä haastaviakin) hevosia kokeiltavaksi? Ja missä menee vaarallisuuden raja?

Itse olen ratsastanut kolmella ratsastuskoululla säännöllisesti, joista kahdella ensimäisellä oli selvästi samanlainen ajattelutapa. Kokemattomatkin oppilaat saavat kokeilla vaativampiakin hevosia (ei kuitenkaan ihan päättömästi, vaan kun on perusasiat hallussa). Esimerkiksi putoaminen ei ole niin vaarallista, etkä leimaudu "huonoksi ratsastajaksi", vaan rohkeutta ja sinnikkyyttä kehutaan.

Nyt kolmannella tallilla olen törmännyt itselleni täysin vieraaseen ajattelutapaan. Tallin omistaja sanoi ystävälleni syksyllä valmennuksen jälkeen, ettei hän saa osallistua seuraavaan ollenkaan, sillä hän putosi. Näin ollen epäonnistui. Ja kyseessä on kuitenkin perusasiat hallitseva, pikkukisoissa hyvin pärjännyt alan opiskelija. 

Itse jouduin viime tingassa sunnuntaina vaihtamaan ratsua, sillä vuokrahevoseni ontuikin. Sain alle nuoren, kokemattoman ja pelokkaan hevosen joka oli minulle täysin vieras. Heti kun nousin selkään, sinkoiltiin ympäri maneesia ja hypittiin pystyyn. Rauhoittelin hevosta ja kiristin satulavyön. Tällöin kuulin katsomosta huudon, joka tuli täysin tuntemattomalta tyypiltä. Hän sanoi valmentajalle että "Pitäisiköhän tytön keskeyttää? Mitä jos hänen äiti olisi katsomassa?". Tässä vaiheessa hevonen oli jo rauhoittunut ja kaikki oli hyvin. (Huomautuksena vaan, ko ihminen ei ollut myöskään valmennuksen järjestäjä, hevosen omistaja tms, vaan täysin ulkopuolinen.) 

Minua ihmetyttää suuresti nämä niin selkeät erot, ja asiaa paljon pohtineena olen tullut siihen päätökseen että on hyvä, että eri tallit tarjoavat eri tapoja oppia. Toisille ehkä riittää possujunailu. Olen kuitenkin sitä mieltä että itse opin parhaiten ottamalla riskejä ja epäonnistumisien (välillä mustelmienkin) kautta. Sillä lopputunnista olen paljon tyytyväisempi, jos vaativa hevonen kulkee hyvin, kun jos eläin jolta puuttuu luonne kokonaan kulkee nätisti koko tunnin. 

Mitä mieltä itse olet? Miten teidän tallilla toimitaan? Olisi kiva tietää, mikä tapa on yleisin. Jätä ihmeessä kommentti, jossa kerrot omia kokemuksia!

- Ira

2 kommenttia:

  1. Tuo täysin tuntematon henkilöhän saattoi myös olla jonkun muun ratsastajan huoltaja, ja näin ollen tottakai piti sinua uhkana oman huollettavansa turvallisuudelle...?

    Oma mielipiteeni on, että ratsastajille on välillä hyvä tarjota vaativampiakin hevosia. Silti en määrittelisi vaikeaa hevosta välttämättä pystyyn hyppiväksi ja pukittelevaksi, vaan ennemminkin herkemmäksi, paremmin ratsastetuksi ja ratsastajalleen vaativammaksi, eli tämä ei toimi kuin nuo pullahevoset possujunassa. Vaaralliseksi koko touhu menee, kun hevonen ei ole ratsastajansa hallinnassa, eli otetaan vaikkapa se pystyyn hyppääminen. Jos hevonen sillä lailla saa hetkeksikin vallan itselleen, on ratsukko kaikille muille ja myös itselleen vaarallinen kunnes tilanne tasaantuu. Eli sinänsä tuon tuntemattoman kommentoijan huoli on aiheellinen, vaikka uskonkin, että sait hevoseen pian paremmin kontrollia.

    Liian nopeasti liian vaativiin hevosiin siirtyminen on kuitenkin vaarallista monin tavoin, itselle ja muille. Myöskään hevoselle ei tee hyvää tehdä töitä yhdessä omalle tasolleen turhan kokemattoman ratsastajan kanssa, ja näin vaaratilanne voi jälleen syntyä. Herkkä hevonen turhautuu ratsastajan epämääräisistä avuista --> ratsastaja turhautuu = kierre, joka pitää tietoisesti pysäyttää ja korjata. Sen sijaan valvovan silmän alla ratsastaminen siellä mukavuusalueen ulkopuolella olevalla hevosella on aina hyödyllistä, mutta sen valmentajan täytyy tietää missä menee ratsukon rajat ja olla vaatimatta liikaa, muttei liian vähääkään. Tähän taas ei pysty kukaan ilman pysyvämpää valmennussuhdetta ja molemminpuolista luottamusta.

    Ja näin hukkasin tekstini punaisen langan... Piti sanoa vielä muutakin, mutta unohdin sitten jo, tuossa kuitenkin muutama pointti mitä tuli mieleen :)

    VastaaPoista
  2. Tuo oli kyllä katsojalta omaan korvaan aika törkeän kuuloista - oli sitten ulkopuolinen, valmennettavan huoltaja tai valmentaja.

    Tallilla, jolla itse käyn, on rento meininki eikä tunneilla yleensä ole katsojia edes omalta tallilta - ainakaan omalla tunnillani. Täten kaikki kommentti tulee yleensä opettajalta. Vaikka tippuu niin saa jatkaa mikäli vain kykenee. Liian vaikeita hevosia ei anneta kovin nopeasti - kävin lähes vuoden tämän tallin tunneilla, ennen kuin sain "vaikeampia" hevosia ensin sileälle ja sitten vasta esteille. Eivät nämäkään ole mitään vaikeita tapauksia - pukittelija, omalaatuisen hyppytyylin omaava... Perussettiä melkeinpä. Tällä tallilla ei mitään hirmuvaikeita - tai ensimmäisen anonyymin mainitsemia herkempiä - hevosia ole, vaan hevosia ja poneja on monipuolisesti ja jokaiselle löytyy varmasti sopiva. Kaikki joilla itse olen mennyt ovat olleet omalla tavallaan mukavia ja "helppoja" ratsastaa ilman mitään pahempia välikohtauksia. :)

    VastaaPoista

Katsothan ennen kommentoimista, että löytyykö kommenttiisi vastaus UKK-välilehdestä?