Yhteistyöjuttuja

postaus toteutettu yhteistyössä EMP: n kanssa

Moikka, täällä siis Nona. Nyt on minun vuoroni esitellä tämän kuukauden emp:n yhteistyöjutut. Emp:lle on tullut nyt todella paljon kaikenlaisia kevätjuttuja, ja kevätkuvastonkin saa tilattua ilmaiseksi. Itse olen ympyröinyt kuvastostani kaikki kivat jutut, mitä voisin ehkä sitten seuraavaan tilaukseen laitella. Tykkään aina itse ihan konkreettisesti selata kuvastoa, jotenkin näkee paremmin kaikki kivat jutut ja lukeminen on kivempaa! Jos ei kuitenkaan noita paperiversioita siedä, niin kuvasto on myös netissä, ja sen saa esimerkiksi iPadille ladattua todella helposti.

Tällä kertaa lopullisen tilauksen kasaan saamiseen menikin vähän enemmän aikaa, koska alunperin tilaamani neule olikin aivan liian suuri, ja jouduin sen sitten palauttamaan ja vaihtamaan johonkin korvaaviin tuotteisiin. Tilalle valitsin sitten laukun ja aurinkolasit, alla vielä kaikista kuvat ja vähän selostusta.


Huppari Tähän ihastuin heti ensimmäiseltä näkemältä, juuri sopivan simppeli ja lämmin. Olen käyttänyt tätä nyt todella paljon etenkin kotona, mutta esimerkiksi niille päiville, kun ei jaksaisi miettiä vaatetusta, on tämä huppari, mustat farkut ja ruskea vyö ihan kelpo yhdistelmä. Tämä on itseasiassa juuri alennuksessa, joten kannattaa ihmeessä tilata, jos miellyttää silmää!


Aurinkolasit Tykkään todella paljon aurinkolaseissa tästä pilotti-mallista, ja minulta löytyykin näitä jo sellaiset tavalliset ruskeat. Päätin nyt sitten tilata mustatkin, niin saa edes jotain vaihtelua! Ehkä tälläiset sinisillä/vihreillä linseillä voisi vielä kotiuttaa.. Nämä maksavat siis emp:llä alle kympin, mikä ei mielestäni ole kauhean paha hinta.


Laukku  Tämä oli todella positiivinen yllätys. Kantohihnat ovat todella jämäkät ja oikeasti kestävän oloiset, ja laukku vaikuttaa olevan oikea tilaihme kokoonsa nähden. Vielä en ole kerinnyt koulussa käyttämään, mutta uskoisin, että saan ängettyä tuonne kaiken tarvittava. Näitä saa siis hopeisena ja kultaisena, itse valitsin kultaisen, koska mielestäni se näyttää paremmalta mustaa vasten. Tämä on muuten myös alennuksessa, alle kahdellakympillä!


Polvisukat  Näitähän näki jo viime kesänä lähes kaikilla jalassa joko shortsien, tai hameen kanssa. Minulta jäi lahjakortilta muutama euro "yli", ja päätin sen sitten käyttää näihin sukkiin. Etenkin mustan löysän hameen kanssa on varmasti ihan superkivan näköiset, kesää odotellessa...


Siinä oli kaikki, mitä tällä kertaa tilasin. Itse ainakin olen tyytyväinen näihin, mitä te tykkäätte? Oletteko joskus tilanneet emp:ltä jotakin?

- Nona

2 kommenttia:

Katsothan ennen kommentoimista, että löytyykö kommenttiisi vastaus UKK-välilehdestä?