Pääsiäinen perniössä

Heippa, täällä Nona taas. Vietin siis pääsiäisen Perniössä, kaverini Nitan luona Perniön ponitallilla. Loman aikana emme tehneet oikeastaan mitään erikoista, nukuimme todella paljon, katsoimme suunilleen 20 leffaa, shoppailimme Salossa, ratsastimme muutaman tunnin ja olimme maanantaina aluekisoissa Salossa. Kuvasimme kisoista myös videopostauksen, julkaisen sen sitten vähän myöhemmin, kunhan saan ensin sen kasattua.

                 
                
Ylemmässä kuvassa Mippe ja Kingi treenin jälkeen
Alemmassa minä ja Kingi ennen treeniä torstaina

Nita ratsasteli Mimosaa, Pandaa ja Viviä, jotka siis ovat nuoria hevosia, joita on nyt pikkuhiljaa alettu ratsastaa. Mimon ja Vivin kanssa oli kuulemma päästy laukkaamaankin, tosin liinassa. Koulutuksessa ollut Perran Miracle "Mira, Mippe" tuli viime maanantaina takaisin ponitallille, joten Nita pääsi silläkin ratsastamaan, ja Kingin liikutus jäi minulle muutamana päivänä. 

Torstaina ratsastin Kingin ja Nita Miran. Olimme maneesissa samaan aikaan Aman ja Mertsin kanssa. Tein Kipen kanssa aika paljon avoja ja sulkuja. Yritin myös pitää sen mahdollisimman rentona ja rauhallisena kokoajan, mikä onnistuikin aika hyvin! Kingi jaksoi hyvin keskittyä, eikä sählännyt kauheasti mitään ylimääräistä. Mirankin kanssa meni aika hyvin, sekään ei kauheasti jännittänyt ja oli oikein kivan näköinen. 

Illemmalla katsoimme kaksi ensimmäistä Nälkäpeliä, kun Nita ei ollut niitä aikaisemmin nähnyt, ja oli minultakin jo tovi vierähtänyt viime katselukerrasta. 


                  

Ylemmässä kuvassa Nita ja Mippe ennen tuntia lauantaina

Perjantaina Nita koulutti aamulla varsoja Aman kanssa, ainakin kuuleman mukaan kaikki oli mennyt oikein mallikkaasti. Kingillä ja Miralla oli vapaapäivä, joten chillasimme oikeastaan koko loppupäivän katsellen leffoja, kävimme ehkä jossain vaiheessa ABC:llä ostamassa ruokaa. Katsoimme ainakin illalla vielä kolmannen Nälkäpelin. 

                  

Lauantaina oli vapaapäivä varsoista, joten sain kunnian pitää pienimuotoista tuntia Nitalle, kun hän ratsasti molemmat hevoset. Molemmilla hypättiin. 

Miran kanssa tehtiin vähän helpompaa tehtävää, kun Nita hyppäsi sillä ensimmäistä kertaa. Mippe on siis todella herkkä istunnalle, ja stoppailee helposti esteen jälkeen (saimme siis tietää tämän vasta, kun oli hypätty). 
 Laitoin pitkälle sivulle sarjan puomeja, ja siitä kaarevalla uralla ensin puomille, joka sitten tunnin loppuvaiheessa nostettiin ristikoksi. En siis opettanut Nitaa missään vaiheessa, lähinnä keksin tunnin tehtävät heille. 
 Heppa meni puomit oikein mallikkaasti, samoin ristikon ravissa. Kun Nita tuli ensimmäistä kertaa ristikkoa yksittäisenä laukassa, niin poni sitten esteen jälkeen ihan yllättäen ensin "pukitti" ja heti perään veti liinat kiinni, ja kuski sitten maastoutui hienosti voltilla. Tokalla kerralla sama juttu, maanvetovoima oli tälläkin kertaa liian suuri, ja Nita löysi itsensä taas maasta. Näiden jälkeen Mira meni ihan nätisti, ja kuski pysyi loppu tunnin kyydissä!

Kokosin teille myös tunnista koosteen, koska blogiani lukee varmaan aika paljon perrassa käyneitä/käyviä, niin saatte tekin vähän nähdä mitä näille nuorille (ja nibsille) kuuluu. Lyhyehkössä koosteessa näkyy myös molemmat tippumiset oikein hidastettuna!!

        

Kingille sitten jatkettiin vähän samalla teemalla, mutta muutinkin tuon puomisarjan kymmenen esteen mittaiseksi innariksi, minkä viimeistä estettä sitten nostettiin vähän enemmän. Kingi aina tuppaa vähän venymään/kiihtymään sarja väleissä, ja välillä onkin hankaluuksia saada heppa mahtumaan väleihin. Näin pitkällä innarilla hepan oli sitten pakko oikeasti keskittyä ja koota itseään, jottei romahda esteiden sekaan.
 Innari oli aika mielenkiintoinen, keskellä oli yksi okseri, ja osa esteistä oli pienempiä, osa isompia. Yksi metrin pystykin oli siellä seassa. Muutenkin esteet olivat aika erikoisia, toisesta päästä korkeammalla jne. Vikaa okseria sitten nostettiin ja korkeimmillaan se oli 150cm. Hehe itse en ainakaan suostuisi innarina hyppäämään tuollaista, vaikkakin siinä oli este, puomi ja sitten tuo okseri. Ratamestari/Koutsi Haasnoot palveluksessanne, ottakaa yhteyttä jos haluatte kuolla. 

                

Kuvassa minä ja Masi, jälleennäkeminen pitkästä aikaa!
    
Sunnuntaina ratsastin Kingin ja Nita Miran. Tunti ei mennyt ihan kuin Strömsössä, molemmat olivat ihan jännittyneitä kokoajan, eivätkä rentoutuneet ollenkaan. Erehdyin muuten kysymään Kingiltä mitä Nita on sille opettanut, kaakki alkaa heti pukittelemaan ja hyppimään pienehkösti pystyyn. Hienot taidot hermanni. Laukassa olisin halunnut rauhallista laukkaa eteen alas, sain villiä laukkaa eteen ylös. Bonus! Halutessa (lue: kokoajan) myös kahdella jalalla. Joko etujalat maassa tai takajalat maassa, ei kuitenkaan molemmat yhtäaikaa. Kokotunti mentiin oikeastaan samalla teemalla, Kingi oli todella vahva, eikä oikein kuunnellut pidätteitä, juoksi muutenkin kokoajan alta ja riehui. Talliin taluttaessa saatetaan myös säikähtää. Bonus! Halutessa (lue: silloin kun vähiten odotat) saat myös kentän mudat päällesi. 

                
                
               

Ylemmässä Kingin lastausta kotona
Alemmassa Kippe ABC:n pihalla

Maanantaina sitten olikin aika lähteä sinne kisoihin, josta siis kuvattiin videopostaus myös. Nita hyppäsi 100cm & 110cm. Kisoissa oli onneksi aika vähän osallistujia, joten päivä meni nopeasti. Aamulla lähdimme traikun kanssa kohti kisoja puoli yhdeltätoista, vaikka alunperin olimmekin laittaneet herätyksen tuntia liian aikaisin. 

Luokat olivat myöhässä, joten papereiden näyttämisen jälkeen katsoimme pakussa Netflixistä Barbie life in the dreamhouse ja Phineas and Ferb leffaa. Ysikympin loppupuolella otimme Kingin kopista, ja harjasimme sen nopeasti. 
                   
                    
                    

Harjauksen jälkeen laitoimme Kingin kuntoon ja Nita lähti kävelemään ja ravailemaan sen kanssa verkka-alueelle. Katselin siinä kentän laidalla menoa, ja selasin whatsapin läpi. Katsoin myös samalla itselleni bussin kotiin, koska tiistaina alkaisi sitten taas koulu loman jälkeen. 

Pian alkoikin 90cm luokan palkintojenjako, ja Nitan radankävely. Kävelin sitten Kingin kanssa kentällä. Kingi on aina kisapaikoilla alussa ihan ihmeissään ja kyttää kaikkea mahdollista, mutta kymmenen minuutin jälkeen se on jo ihan rauhallinen ja fiksumpi kuin kotona. Ypäjälläkin olen aika paljon ratsastellut Kippeä kisojen yhteydessä, maastoesteitäkin ollaan käyty ja se on paljon järkevämpi kisapaikoilla aina. 

                   

Pian Nita sitten tulikin radankävelystä takaisin ja alkoi verkkaamaan kunnolla Kingiä. Nostelin esteitä siellä Nitalle ja seurasin menoa. Verkka meni todella hyvin. Lähdin sitten ajoissa maneesin katsomoon katsomaan rataa, mikä meni todella hyvin, puhdas molemmista vaiheista ja luokan johtoon hyvällä ajalla! Käveltiin sitten traikun luona hepan kanssa ja seurattiin equipesta luokan etenemistä. Kukaan ei sitten mennyt Nitan ja Kingin ohi, ja he pääsivätkin palkintojenjakoon hakemaan yhden sinivalkoisen ruusukkeen lisää seinälle. 

Lähdettiin melkein heti takaisin verkka-alueelle, missä sain kävellä taas Kingin kanssa radankävelyn ajan. Autoin taas verkassa, tosin hyppyjä otettiin vähemmän, kun oli jo yksi luokka alla. 

                  

Rata meni aika hyvin, tosin harmillisesti jo ensimmäisessä vaiheessa yksi puomi, mikä oli kuulemma Nitan oma syy, koska hän unohti hetkellisesti radan, ja tuli sitten vähän hätiköity lähestyminen. Kingi oli muuten todella hyvä ja rata oli paljon parempi ja siistimpi kuin metrissä. 

Radan jälkeen Nita sitten käveli vielä Kipen kanssa, ja sitten alettiinkin laittaa hevosta valmiiksi kotimatkaa varten. 

                               
                 

Kotiin ei sitten päästykään niin sujuvasti, joku nimittäin peruutti suoraan koppia päin, niin että koko traikku tärähti. Olimme siis ajamassa suoraan parkkipaikalta pois, ja joku sitten siitä parkista peruutti päälle. Tänk god heppa oli oikealla puolella, ja auto ajoi vasempaan kylkeen. Kingi tuskin edes tajusi mitään, oli se ainakin ihan kunnossa, eikä edes vaikuttanut mitenkään järkyttyneeltä. Traikusta kuitenkin hajosi joku tukipilari tms. Odoteltiin siinä puolisen tuntia poliiseja paikalle, (jotka eivät sitten ikinä ilmestyneet) minkä jälkeen oli kyllä pakko lähteä, koska minun oli täytyi ehtiä bussiin. Vaihdettiin sitten yhteystiedot jne. niin traikun korjaus ei mene omasta piikistä. 

Oli kyllä kaikenkaikkiaan taas todella kiva loma, toivottavasti saan pian tänne sen videopostauksen kisoista!

Mitä te olette tehneet lomalla?

- Nona

6 kommenttia:

  1. Vitsi miten kiva postaus! Tosi kiva lukee näitä perrajuttuja ja toi video oli kiva! Mirast tulee kyl yhtä hieno ku äitistänsä ja puolveljestä :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon Ina!! :) Ja niin tulee, se on jo nyt ihan sairaan iso ja hieno :'3

      Poista
  2. Mitä kaikkia varsoja nyt tonne perniöön on syntynyt? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mertsi, Panda, Vivi ja Mimo 2011
      Vertti, Mira ja Sakke 2010

      Poista
  3. Jee kiva tää postaus ja kiva lukee perrast postauksii ja masiki siellä :3❤ en tiiä tuliks toinen samanlainen kommentti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Miranda!! :) Hahah ei tullu!

      Poista

Katsothan ennen kommentoimista, että löytyykö kommenttiisi vastaus UKK-välilehdestä?