Urheilua ja ravintoa

Maaliskuun loppupuolella kirjoitin postauksen treenaamisesta, jonka löydät täältä. Minulta pyydettiinkin sen jälkeen toista samankaltaista, joskin enemmän henkilökohtaista tekstiä. Mikäli et ole lukenut aikasempaa julkaisua, suosittelen lukemaan sen ennen tätä.

Urheilu

Itse olen ihminen joka sekä innostuu että kyllästyy helposti. Sen vuoksi vaihtelen harrastamiani urheilulajeja usein (ainut pysyvä on tietenkin ratsastus, joka on ollut iso osa elämääni jo kohta 12 vuoden ajan). Minulla ei ole mitään vakiomäärää tunteja tai kaloreita poltettavana viikossa. Välillä urheilen todella paljon ja välillä saattaa vierähtää parikin viikkoa, jolloin en liiku juuri ollenkaan. Lajitkin vaihtelevat todella paljon, välillä lenkkeilen, välillä tanssin, välillä nostan rautaa, välillä käyn uimassa ja välillä kokeilen jotain ihan uutta. Tällä hetkellä en käy missään säännöllisesti, vaan käyn salilla/lenkillä silloin kun itselleni sopii. Aikatauluni ovat niin vaihtelevat, että olisi vaikeaa sitoutua tiettyyn kellonaikaan joka viikko.


Perusajatukseni on kuitenkin se, että silloin kun trenataan, niin se tehdään kunnolla! Mielummin oikeasti rankka treeni harvemmin, kun höpöhöpötreeni useammin. Myös hyötyliikuntaa tulee harrastettua jonkin verran, kun on lenkitettävänä iso koira, töypaikalla pitää seistä 9h/päivä ja kantaa painavaakin tavaraa yms. Kaikki on kotiinpäin. Tärkeintä on kuitenkin löytää itselleen mieluisa laji. Olen myös alkanut purkaa surua/vihaa/muita negatiivisia tunteita lenkkeilemällä, sillä se todellakin auttaa! Normaalisti urheilen noin 6 kertaa/viikossa. On kuitenkin tärkeää myös muistaa levätä ja riittävä unen saanti on myös erittäin tärkeätä.

Rest is what I do best.

Ravinto

Syömisen suhteen olen tullut siihen lopputulokseen, ettei mitkään pikadieetit tms auta. Olen kokeillut yhtä sun toista dieettiä, mutta harvoin olen jaksanut paria viikkoa kauempaa. Kaikista paras on vanha kunnon kotiruoka, jolla syö itsensä kylläiseksi muttei liian täydeksi. Lautasmalli on hyvä pitää mielessä ja erilaiset salaatit ovat tärkeitä! Kannattaa muistaa juoda tarpeeksi vettä, ja suosittelen myös että kotoa lähtiessään ottaa vesipullon mukaan.

Kun on grillillä töissä, ainakin minun on vaikea vastustaa välillä kiusausta ja 9h työpäivän aikana on pakko syödä jotakin. Onneksi yleensä päädyn tekemään salaatin tai hampurilaisen ruisleipään, mutta välillä lankean kyllä herkuttelemaankin. Onneksi tämä tapahtuu vain noin kerran kuukaudessa! 

Itsestäänselvyys on myös se, ettei liioittele herkkujen kanssa. On hyvä pitää esimerkiksi karkkipäivä/cheat day kerran (kahdessa-/) viikossa, jolloin saa syödä karkkia, roskaruokaa, leivonnaisia, sipsiä tai mistä herkuista kukin nyt tykkääkään. Tällöinkin kannattaa pitää kohtuus muistissa, koska ahmimisesta tulee vaan huono olo ja pahimmillaan siitä voi tulla tapa. Itse olen myös onnistunut lopettamaan ns itseni palkitsemisen ruualla. Tämä on hyvin yleistä ja ainakin minun mielestäni huono tapa. Palkitsen nykyään mielummin itseni jollain uudella tavaralla tai vaikka käymällä hieronnassa, sillä loppupeleissä esimerkiksi roskaruoka ei todellakaan ole mikään palkinto kehollesi, päinvastoin!

Terveellisen ei missään nimessä tarvitse tarkoittaa pahaa!
Kaikki maailman lisäravinteet/laihdutushömpötykset yms kannattaa suosiolla unohtaa. Jos treenaat oikein ja syöt hyvin, se riittää oivallisesti tulosten saavuttamiseksi. Kaloreita on hyvä pitää aluksi silmällä, ettei syö liikaa/liian vähän, mutta mikään numeroiden kyttääminen ei ole pääasia. Pääasia on hyvä olo!

Esimerkkinä pari viimeistä päivää

Keskiviikko: aamulenkki (noin 7km), aamupalaksi kahvia ja ruisleipä juustolla, lounaaksi katkarapusalaatti ja illaliseksi kanapastaa

Torstai: (cheatday) heräsin niin myöhään että lounas oli päivän ensimmäinen ateria - sushia, välipalaksi suklaata ja mansikoita, illalliseksi puolikas herkkusienipizza, illalla vielä lisää suklaata ja mansikoita

Perjantai: aamupalaksi kahvia ja jugurttia, lounaaksi mozzarellasalaatti, välipalaa mandariini ja illalliseksi jauhelihapastaa, illalla tunnin lihastreenit (keskivartalo fokuksessa)

Huomatuksena vielä, tämä postaus on siis toteutettu lukijan pyynnöstä enkä todellakaan kuvittele olevani mikään fitnessestietäjä. Minun kohdalla nämä ohjeet ovat toimineet hyvin ja olen tyytyväinen tuloksiini. En väitä että tämä on ainoa oikea tapa tai etteikö voisi onnistua erilailla, tämä on vain minun tapani! Toivottavasti postaus vastasi odotuksia. :)

- Ira

2 kommenttia:

  1. Minkälaisia välipaloja sä tykkäät syödä? :) lähinnä näin talvisin/keväisin, kun ei tuoreita marjoja ole tarjolla (jonka täytyy olla kyllä ihan jokaisen lempparivälipala!) :)

    -Siiri
    siirixo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu no lempparina tietenki hedelmät ja marjat, sit myös pähkinät, kuivatut hedelmät (vaikka sisältääkin aika paljon sokeria), rusinat, pieni annos jotain salaattia (esimerkiks jos on syöny lounaaks ja jää yli), vihanneksia ja niihin tehty kermaviilipohjainen dippi, smothiet tms :)

      Poista

Katsothan ennen kommentoimista, että löytyykö kommenttiisi vastaus UKK-välilehdestä?