Kesäuutuuksia

Nyt oli taas minun, eli Iran, vuoroni tilata EMP:ltä ja tilausta tehdessäni pidin kesän lähestymisen mielessä. Pikkusiskollani oli nimipäivät pari viikkoa sitten, joten hän sai myös valita itselleen pari tuotetta lahjana!

                         

Omaan asutoon muutto on kohta edessä ja olen keräillyt kaikkea kivaa sinne jo kevään ajan. Törmäsin tähän ovimattoon vahingossa ja se oli mielestäni niin hauska, etten voinut jättää ostamatta!


                        

Mitä olisikaan kesä ilman pitsimekkoa? Arvoin pitkään värivaihtoehtojen välillä (valkoinen vai musta) ja päädyin mustaa, sillä valkoinen käy vain ruskettuneille ja itse olen kalpea koko kesänkin läpi. Musta on myös monipuolisempi!


                        

Minulla on ollut jo jonkin aikaa käytössä Raybanin Wayfarerit, mutta kaipasin kesäksi ihan kunnon piloottilaseja. Löysin nämä, jotka ovat olleet ahkerassa käytössä jo nyt kevätauringon näyttäytyessä!


                       

Kesä on napapaitojen ja bikinien luvattua aikaa, joten napakoru näkyy luonnollisesti silloin tällöin. Halusin arkikorun, joka on pinkki ja löysin tämän ihanuude superhalvalla!


                       

Olen myös etsiskellyt rennompia shortseja, jotka tulisivat urheilu-, ranta- ja tallikäyttöö. Näihin tykästyin itse heti ensisilmäyksellä!



 Siskoni sai, kuten jo kerroinkin, myös valita itselleen pari tuotetta nimipäivälahjaksi, ja tässä ovatkin hänen valintansa;

5 kommenttia:

  1. Nii kumpi näitä onkaan tilannu? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tunnisteissahan se lukee

      Poista
    2. En tiedä oonko sokea, mutta mobiiliversiosta en ainakaan tunnisteita löytäny? :o

      Poista
    3. Ei näy mobiilissa :o

      Poista
    4. Minä olen :) pahoittelut jos jäi epäselväks

      Poista

Katsothan ennen kommentoimista, että löytyykö kommenttiisi vastaus UKK-välilehdestä?