Kesäuutuuksia

 postaus toteutettu yhteistyössä EMP:n kanssa

Hei, täällä Nona taas. Vihdoin sain aikaiseksi kuvata teille tämän kuukauden yhteistyötuotteet. Kaikkiin kauppoihin on nyt tullut jo kaikkia ihania kesävaatteita, myös emp:lle. Kannattaa ihmeessä käydä tsekkaamassa, olisin nimittäin voinut itse tilata tuolta vaikka kaikki shortsit ja sata muuta juttua!

Nyt kuitenkin näihin tuotteisiin, mitkä sitten loppujen lopuksi päätyivät ostoskoriin. 

  Untitled

V-aukkoinen paita minulla ei ole kauheasti perus t-paitoja, joten olikin ehkä jo korkea aika hankkia niitä lisää. Tämä on vähän tavallista paksumpaa kangasta, mutta kuitenkin miellyttävä päällä. 

  Untitled

Nahkalegginssit nämä siis eivät ole aitoa nahkaa, mutta ovat todella joustavat ja mukavat päällä. Vielä vuosi sitten en olisi ikinä voinut kuvitellakkaan päälleni minkäänlaisia nahkahousuja, mutta nykyään näitä näkee katukuvassa niin paljon, että rakastuin itsekkin ihan totaalisesti ja oli pakko saada  omaankin vaatekaappiin.

  Untitled

Aurinkolaseja onnistun aina hävittämään/rikkomaan kaikki aurinkolasini, joten päätin nyt kerralla tilata useamman kappaleen lisää varastoihin. Toivottavasti osaisin nyt pitää näistä vähän parempaa huolta... Tykkään todella paljon etenkin alimmaisista. Ovatko värilliset linssit mielestäsi IN vai OUT?

  Untitled

Pitsimekko tämän tilasin ihan hetken mielijohteesta, tykästyin nimittäin ihan älyttömästi tässä olevaan avonaiseen selkään. En saanut sitä kuvattua mitenkään järkevästi, joten kannattaa katsoa emp:n sivuilta selvempää kuvaa. Laitan tämän ehkä päättäreihin lauantaina, pitää vähän funtsia vielä. 

  Untitled

Rannekoru tänä kesänä on paljon boho/indie-tyylisiä vaatteita ja koruja ja itse ainakin luokittelisin tämänkin jompaan kumpaan kategoriaan. Vaikuttaa myös todella kestävältä. Tämä koru on valitettavasti jo loppuunmyyty, mutta käykää tutustumassa tästä koko koruvalikoimaan. 

2 kommenttia:

Katsothan ennen kommentoimista, että löytyykö kommenttiisi vastaus UKK-välilehdestä?